Lastentoiminnan ohjaaja - Raudanmaa
Etsimme yhteistyötyönantajalle Raudanmaan kylätalon kesään lastentoiminnan ohjaajaa.
Lastentoiminnan ohjaajana suunnittelet ja valmistelet lapsille sekä perheille puuhapajoja kylätalon piha-alueella toteutettavaksi. Lisäksi toimit varattujen ryhmien ohjaajana ja oppaana lastenmaatila Pikkupihalla ja kylätalon pihamaalla. Tehtävässä teet yhteistyötä Pikkupihan eläintenhoitajan kanssa.
Toivomme sinulta soveltuvaa kokemusta, mutta ennen kaikkea kiinnostusta ja työskentelyä tukevaa sosiaalista, ulospäinsuuntautunutta asennetta. Tehtävässä tarvitaan innokkuutta suunnitella luonto- tai muita askarteluja, pihaleikkejä ja muuta puuhaa. Sekä rohkeutta toimia ryhmien vetäjänä. Työntekijälle on eduksi ettei pelkää eläimiä. Raudanmaalla arvostetaan ”maalaisjärkeä”, toimeen tarttumista ja idearikkautta!
Raudanmaalla pääset mukaan tiimiin, joka kehittää yhdessä uudenlaista toimintaa ja toimintamallia. Samalla pääset osaksi Raudanmaan elävän kylän yhteisöä ja toimintaa - tervetuloa Raudanmaalaisten joukkoon!
Tehtävä edellyttää oikeutta palkkatukeen. Palkkatukioikeutesi voit tarkistaa TE-palveluista/OMA-valmentajalta.
Työaika tehtävässä on 25 tuntia viikossa, palkka 1200€ kuukaudessa. Määräaikainen sesonkityö toukokuusta elokuulle.
Laita vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelosi pikimmiten osoitteeseen rekry@teemanamuutos.fi, viestin aiheeksi: Lastentoiminnan ohjaaja.
Lisätietoja antavat:
Jaana 050 433 7040
Asta 050 434 4924