Puheenjohtajan Pakinat - Sijaistoiminto

  • ti 2.2.2021

Sijaistoiminto, siis se että tekee jotain ihan muuta kuin pitäisi, on hauskaa. Niin tulee tehdyksi usein sellaista, joka jäisi muuten hoitamatta!

Tiedättehän: opiskelijan kämppä ei ole koskaan yhtä siisti kuin ennen isoa tenttiä, jopa siivous maistuu silloin kun pitäisi lukea. Ja toisin päin: autotallin siivouksen kummitellessa tehtävälistalla kolmatta kuukautta, on ajettu nurmikko monasti (ruohonleikkuriin kun tarttuu sen ulos viemiseksi), vasaroitu useita törröttäviä nauloja (täälläkö se vasara piileksii), yllättäin löytynyt seinähylly kunnostettu mökille vietäväksi (maalia ja hiomapaperia etsiessä saa myös kulutettua monia päiviä...). Niin tulee syksy ja räntäsateet, jolloin ei enää millään voi raivata autotallia, koska kaikki täytyy kantaa ulos lajittelua varten. Autoahan siellä ei ole ikinä säilytetty. Tietenkään.


Joskus sijaistoiminto on pakollista, kuten työttömyyden, sairauden ja eläköitymisen vuoksi. Päivät on täytettävä jotenkin, joko muiden määräämällä tai itsekeksityllä toiminnalla. TE-toimiston edellyttämää työnhakua tai Kelan maksamaa toimintaterapiaa ei todellakaan voi verrata omaehtoisiin puuhasteluihin, mutta sijaistekemistä ne ovat yhtä kaikki. Ilo ja hyöty on otettava niistä irti, kun kohdalle osuvat.

Korona-virus on mestari luomaan sijaistoimintoja: etätyöt, etäkoulut, virtuaalimatkailu, somekonsertit... Mitenkähän ilman digimaailmaa tästä olisi selvitty? No, erilailla. 

Yksi esimerkki matkailusta, vieläpä omakohtainen, on jokatalvinen Espanjan matka, nyt ihan kotona  vietettynä. Syömme vain espanjalaisia ruokia, ohjeet viime vuonna Andalucian tv-kokilta kopioituja, kahvi juodaan espressona mantelikeksien kera. Tutustumme lähiympäristön "eksoottisiin" kohteisiin kuten Rämsöö ja Häijää. Ihania nimiä! Vuoristoja on vaikea löytää, mutta pienemmätkin mäet riittävät. Pispalan lumisilla kujilla saa erinomaisesti tuntumaa ahtaisiin ja sydämentykytystä aiheuttaviin ajoväyliin, joilla vuoristokylissä on kiemuroitu. Kauppahalliakin katsoo turistin silmin ja ihastuu perinpohjaisesti! Kolme viikkoa kuluu nopeasti eikä tarvitse jonotella lentoasemilla, maksaa vuokraa loma-asunnosta eikä edes syytää rahoja golfkentille. Valokuvakirjaa tekemällä pääsee hienosti tunnelmoimaan auringon, värien, maisemien ja jo unohtuneiden retkien pariin.


Hasta luego y adiós!